Sivut

2013/04/10

Kevättä ja kiirettä

Kevät saapuu, ei kylläkään kohisten, mutta kalenterin mukaan. Aurinko paistaa kohta koko päivän, ainakin valveillaoloajan. Miten ihmeessä pystyy keskittymään opiskeluun, kun työ vaatii osansa ja lopun aikaa haluaisi viettää ulkona koiran kanssa tai muuten vaan nauttimassa kevätsäästä?

Opiskeluissa on kesän lähestyessä jatkuvaa rumbaa; on esseetä, tenttiä ja esityksiä. Ei vaan millään haluaisi miettiä mitään! Pakkohan on suorittaa, suorittaa.. kun on leikkiin alkanut.

Minulla kyllä on jo vähän mielessä ensi syksy, sillä lähden pariksi kuukaudeksi toiselle mantereelle. Matkustukseen on antanut uutta maustetta ja ajatusta tämä blogin kirjoittelu ja kuvaaminen. Ajattelin, että voisin käyttää bloggeria matkapäiväkirjana, jotta vanhukset ja muut tutut pysyvät selvillä missä mennään ja mitä tapahtuu. Kiitos siis ajatuksen herättämisestä.

Kuvassa koira juhannuskoivun alla - kesä mielessä.

2 kommenttia:

  1. Monet blogit ovat nimenomaan päiväkirjoja. Varsinkin pitkiltä matkoilta on kätevää kirjoittaa kuulumisia postauksina - valokuvia tietenkään unohtamatta.

    Olet kyllä todella ytimessä kevätsään kanssa. Noh, kovin keväiseltä ei tuntunut, kun aamulla katselin latukonetta työssään ihan täällä eteläisessä Suomessa. Ehkäpä tämä tästä vielä kesäksi muuttuu...

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana kuva, niin kesäinen. :)
    Kyllä itsellänikin mieli haikaa aurinkoiseen ulkoilmaan, mutta ei auta, on vain otettava läppäri auki ja jatkettava raporttien, esseiden, projektitöiden, jne. tekoa. Siinä sivussa sitten harjoitellessa tuleviin tentteihin. ...kyllä se sitten kesällä hieman helpottaa. :)
    Todella hyvä idea tuo matkapäiväkirjan teko.

    VastaaPoista